perjantai 3. toukokuuta 2013

Hiuskoristeita

Kampaukset ovat usein itsestään jo kauniita ja näyttäviä, mutta niihin saadaan lisättyä mukavasti näyttävyyttä, juhlan tunnetta ja teemaa erilaisilla hiuskoristeilla.

Hiuskoristeissa nähdään usein strassikoruja, helmiä, sulkia ja kukkia, mutta ne voivat myös olla tehty aidoista kukista. Aitoja kukkia käytettäessä, on ne valmisteltava kampaukseen kukkakaupassa, joten ihan hetken mielijohteesta ei aitoja kukkia kampauksessa saa kestämään. Hyvä floristi osaa valmistella kukat pyydettäessä. 

Esittelen joitakin tekemiäni kampauksia ja niissä käytettyjä hiuskoristeita...





tiistai 2. huhtikuuta 2013

Keväthäät... koekampauksen ja meikin aika!


Aurinko paistaa jo lähes koko päivän Tilan ikkunoista sisään ja saa hymyn nousemaan huulille.
Tänään hymyyn oli myös aihetta asiakkaallani, jonka keväthäät lähestyvät vauhdilla.
Morsian on tilannut minut tekemään hääkampauksen luokseen hääpäivänään. Ensin se on kuitenkin suuniteltava ja toteutettava niin, että hääpäivänä morsiamen ei tarvitse enään jännittää asiaa vaan saa keskittyä olemaan tuon rakkauden täyteisen päivän tähtenä.
Tämän päivän ohjelmassa oli siis koekampauksen suunittelua Kampaamo Tilassa.

Häämeikin morsiamelle tekee jälleen äärimmäisen ammattitaitoinen ja luotettava yhteistyökumppanimme Minna Granqvist GMC-studiosta


Morsiamen puolipitkien hiusten kampauksessa päädyttiin hyvin klassiseen tyyliin ja siinä käytettiin morsiamen itse tuomia kauniita krassikoruja, joista muotoiltiin tiara pääliosaan.
Minna suunitteli morsiamelle pehmeän meikin, joka korostaa kauniisti morsiamen piirteitä.



Lopuksi Minna vielä havannoillistaa, kuinka kauniilta meikki ja kampaus näyttävät kameran linssin läpi.
Vinkki! Suuri osa meikistä "katoaa kameraan", joten liian natural-meikillä saattaa olla huono vaikutus haluttuun lopputulokseen.


Keskustelua tuli myös sulhasen puuteroinnista... Muistakaahan, että se hyvin tärkeää onnistuneiden kuvien kannalta!


Kun koekampaus ja meikki ovat valmiita, emme voi kuin todeta, että tämä morsian todella kilpailee kevät auringon kanssa! Raikas, kaunis kevätmorsian!







tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kampauksia testiin

Etsiskelin tänään uutta kampausta kohta piteneviin hiuksiini. Noin kaksi viikkoa ja saan vihdoinkin pitkät hiukset vähäksi aikaa ja niihin jonkin kauniin kampauksen tuleviin syntymäpäiväjuhliini.
Selaillessani erilaisia kuvia, jäin miettimään kuinka hyvin ihmiset pystyvät itse laittamaan kampauksia hiuksiinsa. Siitä inspiroituneena etsin alkuun muutaman kuvan helpoista kampauksista juhlaan ja arkeen.

Tässä muutama kampaus teille testiin!

Tarvitset seuraavat tuotteet; PAUL MITCHELL Straight Works muotoilutuote ja Hold Me Tight - hiuslakka, Four Reason hiuspuuteri, kampaus -ja hengettömiä pinnejä, pyörö -ja tupeerausharja, piipparirauta ja muutaman ison tarrapapiliotin.

Tämä arkinen kampaus sopii niin työympäristöön kuin juhlaankin.
Pyyhekuiviin hiuksiin kannattaa lisätä PAUL MITCHELLin Straight Works muotoilutuotetta, josta saa hyvän pidon ja tuotteessa on äärimmäisen hyvä lämpösuoja rautojenkin alle.
Etuosan voi muokata omiin kasvonpiirteisiin sopivaksi. Lisätehoa pääliosan tupeerauksen pysymiseksi saa hiuspuuterista, jota voi suihkuttaa tyveen ennen tupeerausta.
Etene kuvien mukaan ja Voila! Kampaus on valmis!

 
http://women-hairstyles.net/

Tämän alla olevan kampauksen saa aikalailla ylemmän kuvan pohjasta.
Jätä kiharoita hieman enemmän kiinni/tiukemmiksi ja kerää osioittain kaikki hiukset löysästi taakse alas ponihännälle. Voit kampauspinnien avulla kiinnitellä pituuksia ja latvoja ponihännän ympärille rennolla otteella. Näin saat kampauksesta tukevamman. Jos haluat rennomman kampauksen, voit kiinitellä osioita taakse kampauspinnien avulla ilman ponihäntää. Kiinnitä osiota tarpeeksi rennoiksi hengettömien pinnien avulla sivuilta niin saat lisää erottelevuutta ;)
Muista kiinnittää kampaus lakalla.



Alin kampaus on äärettömän yksinkertainen. 
Luo pohja, lisäämällä pyyhekuiviin hiuksiin PAUL MITCHELLin Straight Works muotoilutuotetta ja föönaa hiukset irti hiuspohjasta pyöröharjan avulla. Käännä pituuksia ja latvoja piipparilla ja tuperaa pohja hiuspuuteria avuksi käyttäen. Nyöritä hiukset vaseman korvallisen luota oikeaan korvaan asti ja kiinnitä kampauspinneillä ristiin (criss cross, bobby pins). Kiinnitä latvojen kiharat kauniisti, pieniksi "nutturoiksi" kampauspinneillä. Viimeistele kampaus Hold Me Tight hiuslakalla. Lakkaa saa laittaa paljon, sillä sen teho moninkertaistuu kerroksittain ja on siksi turvallinen käyttää, jottei kampauksista tule tahmaisia. Lopuksi voit suihkauttaa kiiltosuiketta, jolla saat hiuksiin kauniin kiillon ja ne näyttävät enstistä hyvinvoivimmilta ;)





Toivon, että pääsette perille näistä helpoista kampauksista ja ethän heti luovuta jos ei ensimmäisellä kerralla onnistu.... Harjoitus tekee mestarin ;)

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Apu ViaVitalista



Uusin löytöni on aivan mahtava... ViaVital!

Ei, se ei ole uusi hiustenhoitosarja, vaan koko vartalon hyvinvointia parantava kiropraktiikka yritys Helsingin keskustassa.

Kärsitkö esimerkiksi selkävaivoista? Niska-hartia alueen jäykkyydestä tai muuten vain miettinyt oman kehon hyvinvointia ja tasapainoa?



Kampaajana työskentely rasittaa hartioita ja selkää, joten useinmiten juuri niillä alueilla olevat vaivat ajavat kampaajia pitkillekin sairaslomille.
Itselläni sairasloma oli todella lähellä, kunnes sain kultaisen vinkin ystävältäni, Personal Trainer Eerika Kiutulta. Vaikka tilanteeni oli jo niin huono, että viikonloppu meni lattialla maaten selkäsäryistä kärsien, sai Simo Poutanen ViaVitalissa selkäni toimimaan jo yhdellä kerralla niin, että sain seuraavan päivän työt tehtyä. Jotta "lukkiutuneet" nikamat saadaan kokonaan auki, on ViaVitalissa onni ja oikeus käydä vielä monet kerrat :) Tällä viikolla 3 kertaa ja jatkossa varmasti aion pitää itsestäni parempaa huolta ja käydä ns. ylläpito hoidossa.

Tiesitkö, että kiropraktiikasta on apua myös moneen muuhun vaivaan. Kannattaa käydä lukemassa ViaVitalin sivuilla lisää aiheesta !

Kampaamo Tilan asiakkaille on pian tulossa ihan oma etu joka kannattaa hyödyntää ;)


lauantai 9. helmikuuta 2013

Hirmuisen pitkä tauko ja paljon uutta!

Aika on vierähtänyt eteenpäin oikein kunnolla!
Kampaamo Tilassa on jonot kasvaneet jo n. 4 viikon pituisiksi ja blogin kirjoitus jäänyt lähes  kokonaan, vaikka mielessä se välillä vilahtaakin.
Onneksi sain  lisäkädet harjoittelija Jennasta toukokuun loppuun asti. Jenna ottaa siis ajanvarauksia vastaan ja hoitaa markkinointia yms. asioita, jotka voi hoitaa joku muu kuin minä itse.

Nyt haluan kuitenkin kertoa kahdesta aivan mahtavasta uutuudesta Kampaamo Tilan tuotevalikoimassa!

Say Yes To Nothing...



Tuotesarja, joka ei ärsytä ketään! KC Professional on kehittänyt uuden kotimaisen tuotesarjan kaikille pohjoismaisen herkän ihon omistajille hiusten ja hiuspohjan hellävaraiseen puhdistamiseen.
No nothing very sensitive –tuotteet eivät sisällä herkistäviä eivätkä ärsyttäviä raaka-aineita.  Sopivat hiusten puhdistamiseen sekä hoitoon koko perheelle. Tuotesarjan tuoksustakaan ei tarvitse olla huolissaan sillä se on suunniteltu myös tuoksuyliherkille.

No nothing:lle on myönnetty Allergiatunnus toisena kampaamokosmetiikkasarjana Suomessa.

Shampoo ja hoitoaine 300ml 9,90/kpl

 
Ps. Keväällä saapuu
saman tuoteperheen muotoilutuotteita.



Toinen lupaamani uutuus tulee PAUL MITCHELL sarjan uusin lisä Blonde!


Uusi tuotesarja on ollut Kampaamo Tilassa testissä nyt hetken ja tässä on todellinen vaaleiden ja rasittuneiden hiusten korjaaja! 
Uusia tuotteita ovat Forever Blonde shampoo, Forever Blonde conditioner  ja  Forever Blonde Dramatic Repair tehohoitosuihke. 
Tuotteet sisältävät mm.sitrusta ja kamomillaa, joiden ansiosta vaaleat hiukset kirkastuvat ja saavat tarvitsemaansa kosteutta. Rakentavien ainesosien ansiosta  rapsakatkin hiukset saadaan hoidettua sileiksi ja terveiksi! Tuoteperheessä on myös tuttu Platinium Blonde shampoo, jolla saadaan taitettua lämpimiä sävyjä vaaleista hiuksista.
 Hinnat + 30€ kpl
Tuotesarjan uusilla tuotteilla on korkeahko hinta, mutta toimivaan tuotteeseen kannattaa aina satsata! 
 

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Blogilinkitys Kosmetiikkaviidakkoon


Tutustutan teitä hieman Tilan yhteistyökumppaneihin...
Yksi jo heti Tilan perustamisesta asti ollut yhteistyökumppani on GMC-studio / Minna Granqvist.
Opiskelimme Minnan kanssa samaan aikaan Helsingin Palvelualojen oppilaitoksessa, minä kampaajaksi ja Minna kosmetologiksi. Jo silloin ymmärsin, että Minna on hyvä meikkari ja ihana iloinen persoona.
Vuosia opiskelun päätyttyä etsin Minnan käsiini, jotta saisin hänet Tilaan yhteistyökumppaniksi.
Se etsintä olikin sattumien summa, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ;)

Minna pitää aktiivisesti hyvää blogia, jota kannattaa käydä lukemassa jos haluaa tietoa esimerkiksi uusimmista meikkitrendeistä.
Tässä kirjoitus yhdestä hääkeikastamme...

 kosmetiikkaviidakko: Kissat ja morsiamet pitävät kukista:

Kaunis morsian



sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kesä, hiukset .... Kesähiukset ja hoito!

Kesäkuu on jo takanapäin ja lomakausi puksuttaa eteenpäin.
Auringosta nauttiminen ja merivedessä uiminen kuuluu monen lomailijan kesäsuunnitelmiin.
Odotan jo itsekin lähestyvää lomaa ja mökkeilyä innolla. Luvassa on rentoutumista, auringonottoa ja hyvän kirjan lukemista. Ihana kesä!

Vaikka muistammekin suojata ihomme UVA -ja UVB säteiltä, on yhtä tärkeää suojata myös hiuksiamme auringon rasitukselta. Paras tapa tähän on tietysti päähine, mutta myynnissä on myös paljon UV-suoja tuotteita hiuksille. Itse suosin Let Me Be* sarjan kosteuttavaa suihketta, joka samalla hoitaa ja suojaa hiuksia. Hintakin on hyvä, sillä kaikki sarjan tuotteet ovat 12,60€ kpl Kampaamo Tila 


Jos kuitenkin hiukset ovat jo rasittuneet...
PAUL MITCHELL Awapuhi Wild Ginger Keratriplex -hoito saa hiuksiin uutta elinvoimaa jaksaa kesän tuomat rasitukset. Se myös korjaa tehokkaasti jo syntyneitä vaurioita ja jättää hiuksiin uskomattoman hienon kiillon. Hoito sisältää hiusten syväpuhdistuksen, Keratriplex hoidon, hiuspohjanhieronnan ja hiusten muotoonkuivauksen.
Uskomattoman ihana hetki rentoutusta hiuksille ja mielelle!
Hintaa hoidolle kertyy 40€ Kampaamo Tila



Tätä ihmettä on myös mahdollista päästä kokeilemaan voittamalla
Kampaamo Tilan kesän arvonta 2012 . 
Ripaus onnea matkaan ja hiuksesi jaksaa taas uudella elinvoimalla aivan ilmaiseksi!